Kantaminen on ihanaa

Ennen lapsen syntymää olen kaukaa ihaillut niitä typpejä, joiden takin alta on pilkottanut pikkuinen pipo tai hiuspehko. En myöskään tiedä oikein mitään sen hellyyttävämpää näkyä kuin kantoon simahtanut lapsi. Joten kantaminen oli jotain mistä salaa vähän haaveilin. Mulla oli siitä johtuen trikooliina, rengasliina ja Manducan kantoreppu valmiina kaapissa odottamassa kun tultiin synnäriltä kotiin.

Sektioarven sekä heikon keskivartalopidon takia kuitenkin jännitin ja lykkäsin kantamisen aloitusta (mun maalaisjärjellä sanoisin, että oli myös fiksua lykätä). Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen varmistin neuvolantädiltä, että mitä voin tehdä arven näkökulmasta. Hän vakuutteli, ettei kantaminen ole este jos arven päälle ei tule mitään ja muistutti, että oman jaksamisen mukaan ja rauhallisesti harjoitellen kannattaa aloittaa.

Rengasliinaa kokeilimme samana iltapäivänä, Manducaa viikkoa myöhemmin. Surkealla menestyksellä. Joka kerta oli sama juttu, aluksi vauva oli ihan ok ja tyytyväisen oloinen, mutta viimeistään viisi minuuttia kannossa oltuaan, iski karmea raivari. Vastoinkäymisistä huolimatta päätin kuitenkin, että periksi ei anneta ja jatkoin sinnikkäästi. Luin netistä kaikki vinkit mitä löysin, mutta mikään ei tepsinyt. 2,5kk kohdalla vihdoin onnistuin kun otin trikooliinan kokeiluun niin että vauvalla oli ulkovaatteet päällä (marraskuussa) ja menimme pihalle. Nyt jälkikäteen harmittaa etten kokeillut trikoolinaa jo ihan aluksi… Sen sitominen tuntui vaan jotenkin työläältä suhteessa rengasliinaan ja kantoreppuun. Olin väärässä, liinan sitominen on älyttömän helppoa ja nopeaa.

Nyt ulkona liinailu onnistuu jo ihan ilman valituksia, mutta sisällä ei oikein edelleenkään. Tämä ei haittaa, koska koen tarvetta kantamiselle lähinnä pihalla. Tarve on myös vielä melko pieni, mutta olen iloinen, että tämä siedätyshoito on nyt käynnissä niitä aikoja ajatellen kun rattaissa istuminen ei mahdollisesti enää vauvelia inspiroi.

Johku on käyttänyt Manducaa ja sanoo käyttöön liittyen seuraavasti; ”Meillä on käytetty Manducaa melkeinpä heti, muistaakseni viikko kaksi syntymän jälkeen. Se oli loistava rauhoittelija vauvalle, hän hiljeni ja usein myös nukahti reppuun. Manduca sopi myös hyvin sekä mulle, että miehelleni, toisin kuin kantoliinat, joihin meistä kumpikaan ei oikein päässyt sisään. Olemme vähän laiskoja opettelemaan mitään liinantaitteluita, joten yksinkertainen reppu oli meidän perheelle paras. Kantaminen kuitenkin jäi tossa 5kk ikäisenä, kun vauva alkoi jo istui ja touhuilla enemmän itsekseen. Eikä häntä ole tarvinnut rauhoitella kolmen kuukauden jälkeen sen kummemmin. Matkoilla ajattelin vielä ottaa mukaan, Kanarian reissulla 5kk ikäisenä se oli vielä huippujuttu pikkupatikkareisulle. Toivotaan, että vauva vielä suostuu kyyditettäväksi, tässä on jo ollut melkein pari kuukautta taukoa…”

Meillä Manduca on vauvan pituudesta johtuen tuntunut melko hankalalta ja lisäksi halusin repun missä voi kantaa myös kasvot menosuuntaan päin. Hankin Manducan kaveriksi Stokken 3 in 1-kantorepun, jossa tämä onnistuu. Stokkessa on myös selän puolella kantamisen mahdollisuus ja nyt ensi tuntumalta vauva viihtyy siinä paremmin koska se mahdollistaa hartioiden liikkuvuuden eri tavalla kuin Manduca. Stoken reppu on melko jämäkkä (huom, myös painavampi kuin Manduca) ja se tuntuu minulle ergonomisesti paremmalta kuin liina, etenkin pitkiä kävelylenkkejä tehdessä. Me saadaan myöhemmin vielä Tulan reppu lainaan lainaan, joten lisään siitä kokemuksia sitten.

Kantaminen on ihanaa ja suosittelen sitä ihan kaikille ketä se yhtään kiinnostaa.