-
Hei, me maistellaan!
Lähdimme maisteluissa liikkeelle 4kk iässä, ei jaksettu venata enää kauempaa. Vauva oli jo kärsimättömänä tsekkaillut meikäläisten syömistä muutaman viikon, nyt oli hänen vuoronsa. Tässäkin varmaan aloitusajankohtaa kannattaa miettiä oman harkinnan avulla, ohjeita on joka junaan, aikaisemmasta myöhempään. Me päädyttiin tähän, koska vauva on syönyt kuin härkä koko pienen ikänsä ja osoittanut kiinnostusta ruokaan jo hyvän aikaa. Me ollaan myös korvikesyöjiä eli imettämiseen liittyvistä seikoista ei tarvinnut huolia. Kuten kaikki tuoreet (ja ekan lapsen) vanhemmat, tankkasin tietoa joka suunnasta ja onneksi hyviä vinkkejä löytyikin suht helposti. Neuvolan listat kävimme ensimmäisenä läpi ja kirjastosta haimme aivan mahtava kirjan: Outi Väisäsen Samasta Padasta. Siinä on reseptejä ruoista, joita voi valmistaa koko perheelle 4kk…
-
Rennot nimiäiset
Kuten postauksista varmasti tulee ilmenemään ajan myötä, rakastan järjestää erilaisia juhlia ja tapahtumia. Nimiäisten järkkäilemistä odotin innolla, olihan juhlan aihe maailman paras ja kaikki siihen liittyvä vain ihanaa kaunista ja söpöä hattaraa 🙂 Hyvä veto näin jälkikäteen ajateltuna oli järjestää ja suunnitella kaikki mahdollinen ennen synnytystä. Näin pystyimme vauvan ekojen viikkojen aikana keskittyä olennaiseen ja nimiäiset saatiin pidettyä suht nopeasti ja läheiset ihmiset pääsivät ihastelemaan sekä juhlimaan rakasta tulokasta. Ensimmäisen tietysti mietimme kuinka isot juhlat järjestämme. Rajasimme kutsuvieraat niihin, joiden ainakin oletamme olevan lapsemme elämässä mukana. Tottakai muitakin tärkeitä ihmisiä olisi ollut, mutta vieraslistalle tuli noin 55 henkeä, kun johonkin oli raja vedettävä. Juhlien pitopaikaksi valikoitui ihmismäärän takia isovanhempani asunto,…