-
Rokottamisesta
Jos tunnet minut, tiedät että olen niitä ihmisiä keneltä saa erittäin helposti mielipiteen asiaan kun asiaan. Usein jopa ihan kysymättä. Vanhemmuuteen olen kuitenkin pyrkinyt parhaani mukaan suhtautumaan joustavasti ja vältän tietoisesti vahvojen näkemyksien muodostamista ja viljelyä (aina tässä kuitenkaan onnistumatta). Vanhemmuutta on monenlaista ja toisten mustavalkoinen arvostelu on urpoa. On kuitenkin kaksi asiaa joihin minulla on erittäin vahva näkemys ja joita kohdatessani avaan satavarmana sanaisen arkkuni… Mielestäni ihmiset jotka altistavat lapsensa passiiviselle tupakoinnille sekä ne jotka jättävät lapsensa rokottamatta ovat idiootteja. Jälkimmäiset idiootit vaarantavat oman lapsensa terveyden lisäksi myös koko yhteiskuntamme hyvinvoinnin. Vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen, saimme kutsun mukaan rokotetutkimukseen. Oli heti itsestäänselvää, että osallistumme tutkimukseen. Miksi? Uusia kehittyneempiä…