-
Oma hiljentyminen unohtuu salakavalan helposti
Olen ihmisenä suhteellisen aktiivinen. Nautin menosta ja meiningistä, hälinä ja hulina viehättää suuresti. Haasteen mulle tuottaakin oman hiljentymisen muistaminen. Oma hiljentyminen on eri asia kuin oma aika. Olemme mieheni kanssa tosi hyvin sopineet ja ottaneet omaa aikaa viikottain. Hän käy joogassa ja futiksessa, meikä leffoissa ja kamujen kanssa luuhaamassa. Sidenote: päiväleffa yksin on niin mahtavaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tällä viikolla tulimme tiistaiaamuna Tukholmasta, sitten riensimme pari päivää vauvan kanssa ties missä sirkusmusisoinneissa ja uimassa ja loppuviikosta vietin kolme päivää koululla intensiivikursseilla. Tämä on tietysti tavallaan tosi paljon, mutta sama määrä meininkiä olisi ollut myös vauvan kanssa oleilussa. Iltaisin sain omaa aikaa, mutta vietin sen lähinnä telkun edessä kun muu perhe…
-
Kel onni on, se onnen kätkeköön…
En pidä tästä vanhasta suomalaisesta sanalaskusta. Ja periaatteeni onkin, että minähän en omaa onneani peittele. Mutta tähän vauva-arkeen liittyen huomaan kuitenkin tekeväni näin lähes jatkuvasti… Vauva on nyt 4kk ja näyttää siltä, että meitä on siunattu erittäin yhteystyökykyisellä ja vaivattomalla tyypillä. Tai mistä sen tietää. Ehkä kaikki vauvat on tällaisia, mutta kukaan muukaan ei uskalla huudella siitä ääneen kun pelkää jinxaavansa tilanteen tai aiheuttavansa kateutta naapurissa. Kun multa kysytään miten on mennyt, kerron kyllä useimmiten ihan rehellisesti, että tosi hyvin. Mutta jotenkin koen sen ääneen sanomisen kuitenkin hankalaksi. Ihan kuin se, että menee hyvin olisi joltain toiselta pois. Tai että jos kehun vauvaani, niin se nousee sille jotenkin päähän ja…
