-
Vauvan kanssa hissittömässä talossa
”Voi perkele” manailin kavutessani portaita meidän kämppään neljänteen kerrokseen ollessani seitsemännellä kuulla raskaana. Taisin miehenkin manailla, roudatessaan samoihin aikoihin meille nuo kuvassa olevat vaunut 😀 Hissittömyys hermostutti meitä aika paljon vauvaa odottaessa, lähipiiri suhtautui myös joko huvittuneesti tai hieman pohdiskelevampaan sävyyn… Meillä haastetta ei tuonut pelkästään se, että asuntomme tosiaan on ylimmässä kerroksessa, vaan myös se, että oma pyörä/vaunuvarastomme on maan alla, portaita pitkin pitää siis sinnekin laskeutua. Ensimmäinen iso etappi oli päästä sairaalaan synnytyksen alkaessa. Muutama supistus tuli portaiden tasanteiden välissä, siinä sitten hengiteltiin ja taas menoksi. Eipä siinä oikeasti mitään, onneksi ei ollut vielä pahoja kipuja. Selvitimme siis ensimmäisen rastin! Kun palasimme vauvan kanssa kotiin, olin onneksi tosi…
-
Kantaminen on ihanaa
Ennen lapsen syntymää olen kaukaa ihaillut niitä typpejä, joiden takin alta on pilkottanut pikkuinen pipo tai hiuspehko. En myöskään tiedä oikein mitään sen hellyyttävämpää näkyä kuin kantoon simahtanut lapsi. Joten kantaminen oli jotain mistä salaa vähän haaveilin. Mulla oli siitä johtuen trikooliina, rengasliina ja Manducan kantoreppu valmiina kaapissa odottamassa kun tultiin synnäriltä kotiin. Sektioarven sekä heikon keskivartalopidon takia kuitenkin jännitin ja lykkäsin kantamisen aloitusta (mun maalaisjärjellä sanoisin, että oli myös fiksua lykätä). Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen varmistin neuvolantädiltä, että mitä voin tehdä arven näkökulmasta. Hän vakuutteli, ettei kantaminen ole este jos arven päälle ei tule mitään ja muistutti, että oman jaksamisen mukaan ja rauhallisesti harjoitellen kannattaa aloittaa. Rengasliinaa kokeilimme samana…
