Ennen lapsen syntymää olen kaukaa ihaillut niitä typpejä, joiden takin alta on pilkottanut pikkuinen pipo tai hiuspehko. En myöskään tiedä oikein mitään sen hellyyttävämpää näkyä kuin kantoon simahtanut lapsi. Joten kantaminen oli jotain mistä salaa vähän haaveilin. Mulla oli siitä johtuen trikooliina, rengasliina ja Manducan kantoreppu valmiina kaapissa odottamassa kun tultiin synnäriltä kotiin. Sektioarven sekä heikon keskivartalopidon takia kuitenkin jännitin ja lykkäsin kantamisen aloitusta (mun maalaisjärjellä sanoisin, että oli myös fiksua lykätä). Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen varmistin neuvolantädiltä, että mitä voin tehdä arven näkökulmasta. Hän vakuutteli, ettei kantaminen ole este jos arven päälle ei tule mitään ja muistutti, että oman jaksamisen mukaan ja rauhallisesti harjoitellen kannattaa aloittaa. Rengasliinaa kokeilimme samana…